Mies kykkii aamuauringossa kimaltelevan pensaan vieressä musta järjestelmäkamera kädessään. Hän katsoo tiukasti tähtäimen läpi, ja tekee vasemmalla kädellä säätöliikkeitä. Välillä hän korjaa asentoaan, vilkaisee kameran näyttöä, katsoo kaikessa rauhassa taivaalle ja hymyilee. Hetkinen, sehän olen minä valokuvaamassa vesipisaroita. Mutta miksi?

Täydellinen kuva? Maine ja kunnia? Nuo jälkimmäiset voi kohdallani unohtaa heti. Eiköhän kuvaamisessa ole tärkeintä se tietynlainen huuma, joka kuuluu moneen harrastukseen. Tekee jotain vapaaehtoisesti, ja haluaa tehdä juuri sitä.

Joskus 2000-luvun alkupuolella pari vanhaa retkikaveriani alkoivat keskittyä yhä enemmän kuvaamiseen. Lintukuva.fi:n huippukuvaajakaartiin kuuluva Juvosen Arto sanoi silloin kuinka erilaisilta tavalliset lajit, kuten peippo ja naakka ovat alkaneet näyttää, kun niitä kuvaa. Jotain samantyylistä olen itse kokenut. Luontokuvauksessa minulle itse kuvaamista tärkeämpi asia on luonnon seuraaminen, johon kuvaus sirottelee mausteensa päälle.

Olen retkeillyt pienestä pitäen, ja yleensä retkellä on mukavaa. Siitä syystä kuvaustilanteisiinkin liittyy paljon hienoja kokemuksia. Joskus on väärä objektiivi kiinni tai säädöt pielessä, mutta epäonnisetkin reissut muuttuvat yleensä jossain vaiheessa muistoissa positiivisiksi.

Täydellisyyden määrittely on etenkin luovissa asioissa mahdotonta, ja pitkälti makuasia. Yksi arvostaa teknistä osaamista, toinen sommittelua ja kolmas aihetta. Minulle hyvä kuva kertoo tarinan, joka voi olla lyhyt tai pelkistettykin. Se voi puhua yhtä hyvin väreillään, tunnelmallaan kuin tapahtumallaan.
 
Kuvaaminen on myös tehokasta opiskelua. Lintujen, hyönteisten ja kasvien kuvaaminen sekä kuvista tuntomerkkien opetteleminen antaa paljon. Se on myös mielekäs tapa oppia verrattuna pelkkään kirjojen kahlaamiseen tai luennolla istumiseen. Samalla oppii paljon eri lajien käyttäytymisestä. Salaisuuksien lipas raottuu, kun huomaa mistä kuutytönkorennon nimi tuleekaan tai huomaa tukkasotkan osaavan hymyillä.
  
Palaan vielä Artoon. Hän sanoi aikanaan osuvasti, että retkelle lähtemistä katuu hyvin harvoin, mutta jos jättää jostain syystä lähtemättä kun on mahdollisuus, niin se harmittaa. Sama ajatus sopii hyvin kuvaamiseen. Kameran pitää antaa laulaa silloin kun on aikaa ja tilaisuus.