Kesäkuun alussa sain tehtävänannon: kirjoita blogi valitsemastasi aiheesta, ja palauta se 30.8. mennessä. Oh! Minullahan on koko pitkä kesä aikaa! Taidanpa tehdä sen saman tien alta pois, niin ei sitten tarvitse turhaan ahdistua, kun on taas jotain palauttamatta. Näin teen. Nyt kun kuitenkin aikaa on niin paljon, niin miksi en tekisi tätä nyt kerralla oikein kunnolla. Ensin täytyy keksiä täydellinen aihe. Eihän sitä nyt mistä vaan voi kirjoittaa. Minun blogistani ei tulekaan mikään ihan perusblogi; teen vähän paremman, kuin mitä on tarvis. Voisin ylläpitää sitä aktiivisesti, ehkä jopa kirjoitan hieman joka viikko, tai jos lukijakuntani toivoo, niin vaikka päivittäin. Aivan, lukijakuntani. Minun blogillani tulee olemaan faneja.

Mutta mistä minä sitten kirjoitan? Jo viikko on kulunut, enkä ole aloittanutkaan. Eihän sitä voi tuosta vain aloittaa, tarvitsen taustatietoja. Täytyyhän minun olla perehtynyt aiheeseen, josta kirjoitan. Menisinkö kirjastoon hakemaan ideoita? Olisiko Kansalliskirjastossa hieman ylevämpi valikoima? Hm. En oikein ole koskaan erityisemmin viihtynyt kirjastossa, keksin varmaan jonkin muun tavan viettää helteistä kesää. Nyt keksin! Aloitan jonkun uuden harrastuksen! Rupean käymään vaikka tanssitunneilla ja raportoin sitten edistymisestäni. Tätä täytyy nyt miettiä kunnolla. Uuden harrastuksen aloittaminen on iso juttu. Tai ainakin minulle. Haluan hullaantua siitä täysin ja tehdä siitä osan identiteettiäni. Se tulee näkymään kaikessa; sisustuksessa, ruokavaliossa, asenteissani ja vaatteissani. Blogi ajaa minut koko-itse-remonttiin.

Heinäkuu. Makaan auringossa reporankana. Aivan kuten eilenkin ja sitä edellisenä päivänä. Ainoa asia, mikä takaraivossa hieman kalvaa, on se, että minulla on jotain vielä tekemättä. Mutta se ei ole minun vikani. Kesän harrastustarjonta nyt sattuu olemaan hieman heikompi. Sitä paitsi kuka voisi kesällä aloittaa uuden, säännöllisen harrastuksen, kun on koko ajan reissussa? Siis pitäisikö minun ihan oikeasti muokata koko kesäni - olla tapaamatta sukulaisiani ja ystäviäni, kieltäytyä matkustamasta, ahertaa sisällä kun muut nauttivat elämästä, mennä aikaisin nukkumaan jotta taas aamulla jaksan kirjoittaa -  jonkun tyhmän pienen blogin takia? En muuten tee koko tyhmää kirjoitusta. Olen kaikkeni yrittänyt.

Neljä päivää Barcelonassa. Olipas hauska matka. Kaupunki on ihana ja siitä olisi vaikka mitä kirjoitettavaa. Mutta ei se nyt oikein tähän sovellu aiheeksi. En tiedä olisivatko kuvani tarpeeksi hyviä ja muistaisinko oikein kaikkien katujen nimet. Mitä jos joku lukija rupeaisi korjailemaan esittämiäni faktoja? Sitä en voisi sallia. Ei taasko se kirjasto änkee itsensä tähänkin ideaan? Länsi-Suomen kiertue voisi sopia paremmin. Ehkä kirjoitankin siitä. Mutta sepäs ei kuulukaan kaikille. Nuuskamuikkunenkinn inhoaa sitä, kun hänen matkoistaan kysellään. "Silloin lörpöttelen kaiken piloille, ja kun myöhemmin yritän muistella matkaa, muistan vain kertomani". Niin. Että lopettakaa se tivaaminen. Länsi-Suomi on minun.

Sitten se tapahtui. Matkoja seurasi järjetön itseinholäskiraivarikohtaus. Ja mikä olisikaan parempi aihe, kuin kirjoittaa laihduttamisesta! Siinä on kaikki elementit kohdallaan: kerron julkisesti projektistani, otan kuvia vaa'asta, raportoin säännöllisesti etenemisestäni kohti tavoitetta. En voisi pettää lukijoitani, tässä on onnistuttava. Toiminhan esimerkkinä kaikille muille laihduttajille. Blogi toimii personal trainerinani, vastuu on täysin sillä. Varmaan olisi hyvä myös mitata vyötärönympärys ja lantio. Lopuksi laitan kuvat "ennen" ja "jälkeen". Ah! Blogihan valmistuu kuin itsestään! Enää tarvitse vain mittanauhan, jonkun joka ottaa minusta kuvottavia läskikuvia, salikortin, painonvartijoiden pistetaulukon, uudet salikengät ja salikaverin.  Sitten olisi tietysti hyvä peruuttaa kaikki sellaiset suunnitelmat, joihin tiedän sisältyvän ruokaa tai alkoholia.

Lauantai 28.8. Blogi petti minut. Olen edelleen läski eikä minulla ole mitään uutta harrastusta. Kävin torstaina ensimmäistä kertaa salilla sitten toukokuun. Muutamia kävelylenkkejä olen kyllä tehnyt, mutta mitä niistä nyt voisi kirjoittaa? "Aloitin matkani vasemmalla jalalla, sitten vuorottelin jalkojani ja päätin lenkkini oikeaan jalkaan. Matkalla näin muurahaisia, jotka eivät olleet siinä eilen". En halua mitään tyhmää keskinkertaista suoritusta, vaan näen jo sieluni silmin, kuinka ihmiset haukkovat henkeään minun yllättävän, käänteentekevän suoritukseni edessä. Suunnitelmani menevät aina hieman turhan pitkälle enkä lopuksi tiedä mistä pitäisi aloittaa. Inhoan sitä, että tärkeintä on saada tehdyksi jotain. Mielestäni tärkeintä on pyrkiä tekemään kaikki niin, että viulut soivat päässä, torvisoittokunta saapuu paikalle ja punainen matto rullautuu auki askelten edellä.